Putin tappion tiellä

Putin ei TULE häviämään aloittamaansa sotaa. Hän on JO hävinnyt. 

Mikä tahansa tulee olemaan Putinin hallinnon käynnistämän hyökkäyssodan lopputulos, varmaa on se, että Putin on häviäjä. Häviäjä on myös Venäjän kansa, sillä sodan varjo tulee säilymään Euroopan ja Venäjän välillä pitkään. Se tulee väistämättä vaikuttamaan kauppasuhteisiin, tiedonvaihtoon ja lukemattomiin muihin yhteistyön alueisiin. Eurooppa kipuilee nyt energiariippuvuuden katkaisemisen kanssa, mutta kun tuo side on katkaistu, Eurooppa on vahvempi ja Venäjän viimeinen valttikortti käytetty.

Venäjästä ei enää tule suurvaltaa, vaan se joutuu määrittelemään asemansa ja kansallisen identiteettinsä uudelleen valtapoliittiset tosiasiat tunnustaen. Venäjä ei tosiasiallisesti ole pitkään aikaan enää suurvalta ollutkaan, mutta nyt totuus viimeistään selviää koko Venäjän kansallekin.

Ukrainaa Venäjä ei pysty valloittamaan tai enää venäläistämään, vaikka joitakin alueita laittomasti onnistuisikin itseensä liittämään. Venäjän politiikka on myös ainoastaan kiihdyttänyt Ukrainan siirtymistä kohti länsimaiden liittoumaa ja samalla myös ukrainalaiset kokevat varmasti aikaisempaa vahvemmin olevansa identiteetiltään aina vain lähempänä Eurooppaa. Toisaalta minkäänlaisiin alueluovutuksiin ei Ukrainan pitäisi joutua myöntymään. Tällä olisi koko Euroopalle ja mahdollisesti laajemminkin kauaskantoisia negatiivisia seurauksia. Tälle sodalle ei voi olla muuta päätöstä kuin Venäjän kiistaton tappio. Tässä Ukrainaa tukevan maailman tulee pysyä ehdottoman taipumattomana. 

Mikäli Venäjä sotatoimissaan heittäytyy epätoivoisiin tekoihin, on Putin edelleenkin häviäjä ja Venäjän kansa hänen kanssaan tuomittu mahdollisesti ikuiseksi häviäjäksi jopa niiden valtioiden silmissä, jotka eivät vielä ole suostuneet Venäjän toimintaa tuomitsemaan.


Jos haluat auttaa ponnisteluissa paremman Suomen puolesta, äänestä numeroa 153 tai lahjoita kampanjaamme itse valitsemasi summa. Lisää ajatuksiani löydät mm Facebookista.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: