Professori Markku Ollikainen summaa viimeisimmän Kuntalehden haastattelussa todella hyvin sitä, kuinka valtava rooli kunnilla on sekä ilmastonmuutoksen hidastamisessa että sen vaikutusten minimoimisessa. Vaikka Ollikainen maalaakin melko ankean tulevaisuuden toteamalla, että ihminen ei esimerkiksi enää voi muuttaa sitä tosiasiaa, että Antarktis tulee sulamaan, hän jatkaa toteamalla, että nyt on kyse siitä pystymmekö pelaamaan riittävästi aikaa sille, että kekseliäisyytemme pitää meidät muuttuvan ympäristön mukana.
Tässä ei tulla onnistumaan, elleivät kaikki tilanteeseen vaikuttavat tahot pelaa samaan maaliin. Ollikainen, joka Suomen ilmastopaneelin pitkäaikaisena johtajanakin varmasti tietää asiansa listaa monia asioita, joissa kuntien tulee kantaa vastuunsa:
– Metsänieluja on kasvatettava. Tässä ainoa oikea ratkaisu on hakata vähemmän kuin puuta kasvaa. Metsäteollisuuden väitteen, että metsä kasvaa huonommin, jos sitä ei hakata Ollikainen nauraa lattianrakoon. Tämä väite pitää hänen mukaan paikkansa vain erittäin vanhoissa metsissä, joita Suomessa ei ole.
– Vihreän siirtymän kiirehtiminen on kaikki kaikessa.
– Pitää pystyä välttämään se, että fossiilisia energiamuotoja korvataan puun polttmisella. ”On kuviteltu, että on ilmastoystävällistä siityä biomassan polttoon. Kattia kanssa!”, tiivistää Ollikainen
– Kaavoituksessa tulee jo ottaa huomioon se, että ilmastonmuutos tulee tapahtumaan. On otettava siis huomioon, miten ihmisiä suojataan kuumuudelta.
– Keskeisessä asemassa on myös Ollikaisen mukaan kuntien liikennesuunnnittelu. On mahdollistettava joukkoliikenteen kehittyminen ja liikenteen siirtyminen pois polttomoottoriautoista.
Tällä kaikella on luonnollisesti hintalappu, mutta kysymykseen sitä, miten sovittaa yhteen luonto ja talousjärjestelmä, on Ollikaisella suora vastaus: ”Luonto luo reunaehdot taloudelliselle toiminnalle”.

NUMERO 153 EDUSKUNTAAN?
Jos haluat auttaa ponnisteluissamme paremman maailman puolesta, äänestä numeroa 153 tai lahjoita kampanjaamme itse valitsemasi summa. Lisää ajatuksiani löydät mm Facebookista.
Vastaa