YEL-uudistus susi jo syntyessään?

Vuoden 2023 alussa tuli voimaan yrittäjien eläkevakuutuksen uudistus, joka on aiheuttanut melkoisia aaltoja erityisesti pienyrittäjien parissa. 

YEL-uudistus on koettu etenkin henkilöyrittäjien keskuudessa epäoikeudenmukaiseksi ja kohtuuttomaksi. Varsinkin eläkemaksun suuruuden määrittämiseen kehitetty “työtulon” käsite koettiin jo aiemminkin epäreiluna. Nyt kun työtuloa ei enää saa itse määrittää (vaan sen määrittämiseen käytetään mm. alan mediaanipalkkaa) tilanne tuntuu monesta vieläkin epäoikeudenmukaisemmalta.

Monet mikro- ja pienyrittäjät ovatkin vaatineet, että eläkemaksujen suuruus määritettäisiin yrittäjän todellisen ansainnan, eikä toimialaan ja työn sisältöön perustuvan arvion perusteella. Lisäksi arvostelua on saanut osakseen myös se, että YEL-maksuja ei ole rahastoitu. 

Osa arvostelusta on aiheellista, mutta muutos oli tarpeen

Osa YEL-uudistuksen niskaansa saamasta arvostelusta on ansaittua. On esimerkiksi vaikea ymmärtää, miksi YEL-maksuja ei ole rahastoitu. 

Muutos sinänsä on kuitenkin ymmärrettävä. Ennen YEL-työtulon sai määrittää itse ja se perustui yrittäjän omaan ilmoitukseen. Ei liene yllätys, että näin vapaalla käytännöllä oli enemmän sääntö kuin poikkeus että työtulot arvioitiin alakanttiin (jopa kolme viidestä yrittäjästä on alivakuuttanut itsensä). Varsinkin yritystoiminnan alkuvaiheessa aloittavat yrittäjät ovat tyypillisesti maksaneet minimimäärän YEL:iä, eli työtuloksi on merkitty alle 10 000€ vuodessa, jonka perusteella YEL-vakuutusmaksu on jäänyt alle 200 euroon kuukaudessa. 

On itsestään selvää, että tällaisilla eläkemaksuilla ei kateta yrittäjien eläkekustannuksia millään – ei vaikka varat olisi rahastoitu.

Monilla yrittäjillä eläkemaksujen korottaminen on varmasti myös jäänyt tekemättä, vaikka yritystoiminta olisikin muuttunutkin vuosien myötä kannattavammaksi. Se kun on ollut kokonaan itsestä kiinni. 

Jotkut yrittäjät ovat myös vastustaneet eläkemaksujen minimitason nostoa ja ilmoittaneet haluavansa itse päättää millä tavalla yrityksen liiketoiminnasta saaduilla varoilla turvataan tulevaisuutta. Moni on halunnut esimerkiksi itse kerätä sijoitusvarallisuutta tai muita säästöjä, ja huolehtia siten vanhuudenturvastaan itse. 

Toisaalta on niitäkin, jotka ovat halunneet maksaa normaalia korkeampaa YEL-maksua, jotta vanhuuden päivät olisivat paremmin turvatut. Lisäksi YEL vaikuttaa esimerkiksi vanhempainrahan suuruuteen ja moniin muihin sosiaalietuuksiin, mikäli sellaisille tulee tarvetta. Näitäkään asioita ei erityisesti nuorempana yritystoimintaa aloittava tule usein pohtineeksi. Toivonkin, että järjestelmään tulisi lisää vapautta sijoittaa itse tuon vakuutusyhtiön määrittelemän summan yli, mikäli yrityksen tase sen mahdollistaa. 

Vanhassa mallissa tuo jousto ylöspäin oli hyvää, mutta alivakuuttaminen liian helppoa.

Liiketoiminnan tulee olla terveellä pohjalla

Yhteiskunnan on kyettävä varmistamaan, että eläkemaksuina perittävät rahat riittävät todellisten eläkekustannusten kattamiseen. Siksi YEL-vakuutusten minimitason tarkistaminen on oikein niin yhteiskunnan kuin yrittäjänkin kannalta. 

On myös perusteltua sanoa, että mikäli liiketoiminta ei ole riittävän kannattavaa yrittäjän oman eläketurvan varmistamiseen, ei se välttämättä ole terveellä pohjalla muutenkaan. Esimerkiksi kysynnän tai hinnoittelun osalta jotain on silloin ehkä pielessä isomminkin. 

Nyt YEL-muutoksen tuomat korotukset kohdistuvat ensi vaiheessa vain kroonisesti alivakuutettuihin yrittäjiin. Korotukset on myös jaksotettu pitkälle aikavälille hyvin maltillisesti ja hyvän korotussuojan turvaamana. Kolmen vuoden välein tapahtuva 80 euron kuukausikorotus YEL-maksuissa ei lopulta todennäköisesti ole se korsi, joka katkaisee kamelin selän, mikäli yrityksen toiminta on lainkaan terveellä pohjalla.

Muutos kitkee osaltaan pakkoyrittäjyyttä

Ongelma on todennäköisesti suurin mikroyrittäjillä ja erityisesti niillä, jotka ovat ryhtyneet yrittäjiksi työmarkkinakentän muutoksen takia. Useilla aloilla on viimeisten vuosien aikana siirrytty yhä enemmän malliin, jossa työtä tarjoava yritys ostaa työtä ainoastaan yrittäjältä, eikä työn tosiasiallisen tekijän ja työn tarjoajan välille muodostu työsuhdetta. Tällöin muodostuu tilanne, jossa Suomeen on syntynyt yrittäjiä vasten tahtoaan. 

Tällöin yrittäjä ei myöskään pysty täysin vapaasti määrittämään tuottamansa työn hintaa, koska tosiasiallisesti kyseessä on työsuhde. Tällaisessa tilanteessa toiminnan kannattavuus saattaa olla niin marginaalista, että pienikin YEL-maksun korotus on liikaa. 

Työmarkkinajärjestöt ovat heränneet tilanteeseen ja työnantajia on tuomittukin tällaisesta työntekijöiden oikeuksien polkemisesta ja työsuhteen peittelystä. Työnantajien haastaminen oikeuteen on toki työmarkkinakentälle tehokas tapa puuttua ilmiöön, mutta tuskin poistaa pakkoyrittäjyyttä kokonaan. Mistä pakkoyrittäjyys-ilmiö sitten kumpuaa? 

Työntekijöiden eläkkeet maksavat työnantajalle maltaita

Trendi on sellainen, että työnantajille sälytetään yhä raskaampaa vastuuta työntekijöiden sosiaali- ja eläketurvasta. Suurin osa eläkekuluista ei kuitenkaan näy tavallisen työntekijän palkkakuitissa. 

Tällä hetkellä työntekijän osuus eläkemaksuista on alle 53-63 vuotiailla työntekijöillä 7,15 % ja 53–62-vuotiailla 8,65 %. Työnantajalle jää tämän jälkeen työntekijän eläkettä maksettavaksi keskimäärin 16,95 %. 

Työnantajan velvollisuudet eivät kuitenkaan jää tähän. Koska työnantaja itse on myös yrittäjä, hän tietenkin maksaa omasta ansainnastaan vielä lisäksi YEL-maksua. Tämä koskee niitäkin yrittäjiä, joiden omistusosuus yrityksestä on hyvin pieni. Moni haaveilee pääsystä palkansaajamalliin, koska raha kuitenkin nostetaan palkkana.

Työnantajavelvoitteiden sivukulut ovat siis sen verran suuret, että yhä useampi pienyrittäjä välttelee työvoiman palkkaamista kaikin mahdollisin tavoin. Uskon, että tämä tulee näkymään myös työllisyystavoitteiden saavuttamisessa. 

Erityisen paljon harmaita hiuksia aiheen parissa aiheuttaa kuitenkin alustatalouden jättiyritysten toiminta. Muun muassa Wolt, Foodora ja erinäiset kuljetus/taksialan yritykset ovat pyrkineet teettämään töitä yksinyrittäjillä työntekijöiden sijasta. Esimerkiksi Woltin tapauksessa tämä on tarkoittanut, että lähetit ovat olleet vuoroin yrittäjiä ja vuoroin työntekijöitä.

Asiaa ei ratkaista sysäämällä syytä yhdelle työmarkkinaosapuolelle. On tunnistettava ne syyt, joiden vuoksi työnantajat eivät pysty, uskalla tai halua tarjota oikeita työpaikkoja. 

On ehkä utopistista haaveilla samanlaisesta jatkuvuus- ja pysyvyysturvasta kuin vielä joitakin vuosikymmeniä sitten. Jotain olisi kuitenkin tehtävä. Jatkuva tehokkuuden tavoittelu ja kustannusten minimointi kaikissa tuotanto- ja palveluketjun osissa on johtanut siihen, että erityisesti kaikkein pienimmät yritykset ovat jatkuvasti puun ja kuoren välissä. 

Tämä ongelma ei ole YEL-uudistuksesta riippuvainen. Uudistus ei siis myöskään ratkaise ongelmaa.

Mikä ratkaisuksi?

Työmarkkinamekanismeja tulisi tarkastella nykyistä laajemmin ja hyväksyä se, että muun muassa jatkuvan kasvun tavoitteluun perustuva talousjärjestelmä ja teknologinen vallankumous ovat muuttaneet työmarkkinoita radikaalisti ja pysyvästi. 

Siitä huolimatta sosiaaliturvan ja työmarkkinoiden rakenteet ovat säilyneet valtaosin muuttumattomina. Joko olisi aika ryhtyä korjaamaan itse ongelmaa, eikä vain laittaa lisää laastaria? Miten olisi yksi yhteinen sosiaaliturva tai perustulo?

Ehkäpä myös ihmisten keinotekoisesta jaosta yrittäjiin ja palkansaajiin voitaisiin jo luopua osittain tai kokonaan? Tekeehän moni yrittäjä hommia tavallisen päivätyönsä ohessa. Jopa kevytyrittäjät ovat nykyisin YEL-vakuutuksen piirissä heti kun tulorajat paukkuvat. 

Ehkäpä myös eläkkeen kerryttämiseen toimisi parhaiten malli, joka on sama kaikille? 

---

NUMERO 153 EDUSKUNTAAN?

Jos haluat auttaa ponnisteluissamme paremman maailman puolesta, äänestä numeroa 153 tai lahjoita kampanjaamme itse valitsemasi summa. Lisää ajatuksiani löydät mm Facebookista.