Meri, erityisesti Saaristomeri on meidän varsinaissuomalaisten ”oma” meremme ja vahva osa identiteettiämme. Itse olen syntynyt ja kasvanut tämän meren rannalla. Meri on ollut läsnä nuoruusvuosina, kun kaveriporukassa pyöräiltiin kesäisin lähiön helteitä pakoon Ruissalon uimarannoille. Meri on läsnä edelleen päivittäin, sillä aikuisiällä olen päätynyt asumaan Mynälahden rannalle.
On kivuliasta seurata aitiopaikalta kuinka Saaristomeri voi vuosi vuodelta huonommin. Omassa kotirannassa uiminen ei ole enää vuosikausiin ollut mahdollista läpi kesän. Tukahduttavat levälautat kasvavat lähes läpitunkemattomaksi puuroksi aina vain aikaisemmin. Oma elinkeinoni ei ole suoranaisesti riippuvainen meren hyvinvoinnista, mutta monille varsinaissuomalaisille sairas Saaristomeri tarkoittaa myös heikentynyttä toimeentuloa. Samalla kärsii pitkään ja hartaasti rakennettu alueen matkailubrändin vetovoima.
Itämeren suojeluun on panostettu viimeisten vuosikymmenien aikana ja suojelu on tuottanut tulosta, mutta silti Saaristomeri loistaa ravinnekuormien osalta edelleen merialueemme viimeisenä kirkkaan punaisena ongelmakohtana. Aivan kuin tulehtunut haava. Saaristomeren vuotuinen kokonaistyppikuormitus oli viime vuosikymmenen aikana keskimäärin 7 200 t ja kokonaisfosforikuormitus 480 t. Tästä kokonaismäärästä vain muutamien prosenttien osuus koostuu jätevedenpuhdistamoista ja niiden ylijuoksutuksista, eikä laivaliikenteenkään osuus Saaristomeren ravinnekuormasta voi olla ratkaiseva, sillä koko Itämeren alueen laivaliikenteen typpi- ja fosforipäästöt ovat merkittävästi alhaisemmat kuin pelkästään Saaristomeren ravinnekuormat. Myöskään kulkeumat Suomenlahden asutuskeskuksista tai Venäjältä eivät selitä tilannetta.
Saaristomeren tila on huonontunut pitkän ajan kuluessa ja syitä tilanteeseen on monia. Asutuskeskusten ja teollisuuden ravinnepäästöt niin kotimaasta kuin naapurimaista ovat aiemmin merkittävästi kasvattaneet fosforivarastoa, joka nyt osaltaan ylläpitää leväkukintoja. Kylmä ja kiistaton tosiasia on kuitenkin se, että maatalouden osuus niin varastofosforista kuin tällä hetkellä syntyvistä ravinnepäästöistä on varsin merkittävä. Tämä ei ole syytös maataloutta kohtaan, vaan ainoastaan faktojen toteaminen. Mikäli tätä kiistatonta tosiasiaa ei kyetä tunnustamaan, on mahdotonta valita oikeita toimenpiteitä tilanneen korjaamiseksi.
Viljanviljelyyn keskittyneiden varsinaissuomalaisten peltojen maaperästä ravinteet liukenevat helposti valumavesien mukana Saaristomereen. Ravinnekuorman syntyjuuret ovat sotien jälkeisessä ajassa, jolloin oli ruokittava sodan runtelema ja kasvava kansakunta tuotantoa tehostamalla. Ravinnekuormaa kasvattaa entisestään tasaikäiseen kasvatukseen suuntautunut metsätalous.
Suomalainen maatalouselinkeino on jo valmiiksi tukalassa tilanteessa, sillä jatkuvaan tehostamiseen tähtäävä talous on jo pitkään ajanut tuottajahintoja alemmas, kun kuluttajat hakevat kaupan hyllyltä edullisimpia hintoja. Samaan aikaan tilakoot kasvavat jatkuvasti ja tämä vaatii viljelijöiltä kovempia pääomapanostuksia.
Ongelma on meidän kaikkien yhteinen, ei pelkästään maa- ja metsätalouden. Saaristomeren tilan parantaminen vaatii toimenpiteitä, joilla uusien ravinteiden valuminen mereen saadaan hallintaan. On mietittävä sekä lyhyen tähtäimen väliaikaisia ratkaisuja, kuten kipsikäsittelyn lisäämistä suurimpien ravinnekuormien alueilla siellä missä se on mahdollista. Samaan aikaan on mm. lainsäädäntötyöskentelyn ja verotuksellisen ohjauksen kautta mietittävä keinoja pidemmän tähtäimen toimenpiteiden toteuttamiseksi. Tarvitaan uudenlaista maatalouspolitiikkaa ja neuvontaa, joka auttaa viljelijöitä pitämään ravinteet maaperässä. Näihin kuuluvat maaperän kunnosta, vesitaloudesta ja mikrobitoiminnasta huolehtiminen, jatkuva kasvipeitteisyys, viljelykierto ja ravinteiden kierrätys. Lisäksi avohakkuiden rajoittaminen ja kokonaisravinnekuorman leikkaaminen ovat välttämättömiä.
Suomalaiset kuluttajat haluavat kotimaista ruokaa, ja sen vuoksi meidän on löydettävä keinot niin maatalouden kannattavuuden parantamiseen kun ravinnevalumien hillitsemiseen. Tämä kaikki vaatii taloudellisia panostuksia, joita ei voi enää lykätä. Me kaikki tiedämme, että Saaristomeri on sairas ja vastuu hoidosta on meillä kaikilla. Emmehän halua menettää ainoaa mertamme.
NUMERO 153 EDUSKUNTAAN?
Jos haluat auttaa ponnisteluissamme paremman maailman puolesta, äänestä numeroa 153 tai lahjoita kampanjaamme itse valitsemasi summa. Lisää ajatuksiani löydät mm Facebookista.
Rami Käkönen - Vihreät Masku 
Vastaa