
MIKSI LÄHDIN politiikkaan?
Lähdin kuntavaaliehdokkaaksi kevään 2017 vaaleissa, jolloin Masku oli haastavassa tilanteessa. Jo useamman vuoden ajan Maskun väkiluku oli ollut laskusuuntainen ja kehityksen jatkuessa mielestäni vaarantui kunnan kyky järjestää kuntalaisten peruspalvelut laadukkaasti ja tasapuolisesti. Halusin tehdä voitavani tämän korjaamiseksi.
Noissa vaaleissa onnistuimme vakiinnuttamaan vihreän valtuustoryhmän kotikuntani valtuustotyöskentelyyn, kun vihreiden valtuutettujen määrä kasvoi yhdestä jopa neljään valtuutettuun. Tämä asetelma säilyi vuoden 2021 vaaleissa.
Minulle keskeisimpiä arvoja ovat yhdenvertaisuus, oikeudenmukaisuus ja avoimuus. Näiden mukaan toimin niin poliittisessa päätöksenteossa kuin elämässä yleisestikin.
KESKEISET ARVONI
Keskeisimpiä teemojani politiikassa ovat alueellinen yhdenvertaisuus sekä turvallisuus- ja puolustuspolitiikka. Turvallisuuteen ja maanpuolustukseen olen perehtynyt tiiviisti jo muutaman vuosikymmenen ajan muun muassa reservin tehtävieni kautta. Maanpuolustuksen poliittiseen päätöksentekoon olen myös päässyt tutustunut neuvottelukuntatyöskentelyn kautta. Sotilasarvoltani olen reservin komentajakapteeni. Tämän lisäksi olen perehtynyt yhteiskunnan turvallisuuteen liittyviin asioihin varsin laajasti sopimuspalokuntien operatiivisten sekä hallinnollisten tehtävien kuin pelastusalan luottamustoimienkin kautta.
Asun Itämeren rannalla, joten myös Itämeren tila ja sen parantaminen ovat minulle tärkeitä. Itsekin kehyskunnassa asuvana koen myös tärkeäksi kaupunkikeskittymien ulkopuolisten alueiden hyvinvointiin liittyvien asioiden edistämisen.
Yrittäjyyden myötä olen perehtynyt talouspolitiikkaan ja koen erityisen tärkeäksi pienyritysten toimintaedellytysten kehittämisen koko Suomen aluella.
OTA SEURANTAAN: